elämän häiritsevät ristiriidat

((miks me aina automaattisesti ajatellaan hitleriä, ajatellessamme pahuutta tai pahaa ihmistä
se on se meidän mielestä
"pahuuden huipentuma"))

vihaan kaikenlaista kaksinjakoa, 
oikeaan ja väärään
kauniiseen ja rumaan
hyvään ja pahaan

pienenä me luullaan et kaikki maailmassa on mustavalkoista
mut mitä enemmän mulle kertyy vuosirenkaita
tuntee miten monimutkaista kaikki on
yhtäkkii kaikessa onkin kaikkee
hyvässä pahaa
kauniissa rumaa 
ja
oikea onkin väärää

sadun pahasta sudesta tuleekin hyvä
kun se rakastaa äidillisesti omaa lastaan

// mutta saduissa hyvistä ja kauniista prinsessoista ei koskaan tule rumia ja pahoja

+++ mä vihaan väkivaltaa!!!


joskus kun tein luonnetestejä, mä vaan toivoin et joku olis rastittanu kaiken valmiiks ja tuonut mulle paperin 
"tadaa, sä oot tämmönen. Luepa tästä sun luonneanalyysi"


ihmiset aina sanoo et RAKKAUS
parantaa kaiken
RAKKAUS voittaa vihan

hipit sanoo RAKKAUS voittaa sodan
RAKKAUS parantaa haavat

onkse rakkaus joku ihmelääke kaikkeen?
koska kaikki, jokaikiset, tarinat, sadut, elokuvat, musiikki
kertoo rakkaudesta

kuinka se rikkoo esteet
herättää jopa kuolleista
ja voittaa pahuuden
mutta voinko mä oikeesti tietää
että sadut pätee tosielämässä

voittaako rakkaus oikeasti pahuuden




(Teatterivinkki: Pahuus / Turun ylioppilasteatteri, inspiroiduin)